Joulua ja Uuttavuotta on vietetty täälläpäin enimmäkseen kotona. Tarkoitus oli lähteä Ruotsissakin käymään, mutta vähän ennen lomien alkua päätettiin, että jos oltaisiinkin vaan kotona. Jouluaattona oltiin perheen kesken, syötiin, saunottiin, käytiin haudoilla, syötiin vähän lisää, käytiin lenkillä koirien kanssa.. Viimeisen iltalenkin jälkeen pukki oli tuonut pinon lahjoja kuusen alle :)

Koirat olivat tavalliseen tapaan ihan innoissaan, Samusta oli kiva repiä ja Lily toivoi jotain syötävää. Lily painaa muuten tällä hetkellä 8,8 kiloa, ollaan syötetty nappulana Nutro Choicen Adult Performancea joka on tarkoitettu energisille/alipainoisille/nirsoille koirille ja hyvin on toiminut!

Joulupäivänä matkustettiin Joutsaan mummolaan, jossa yövyttiin yksi yö. Koirat pääsivät juoksentelemaan vapaina ja maistelemaan lisää kinkkua ja muita jouluruokia.

Pari päivää ennen uudenvuodenaattoa Muuramessa paukuteltiin raketteja jo ihan kivasti, Samun kanssa oli välillä ongelmia lenkkeillessä, mutta ihmeen hyvin se on kuitenkin tämän vuoden raketeista selvinnyt. Uudenvuodenaaton se tietysti läähätti ja vaelsi sisällä eikä lähtenyt kuin pihapissille, mutta ei ollut läheskään yhtä paniikissa kuin edellisinä vuosina! Ehkä Lilyn käytös sai sen rauhoittumaan, koska Lily tuskin käänsi päätään kun kuuli paukahduksen. Meillä käytettiin vain tähtisädetikkuja, mutta niistä Lily taas ei tykännyt :D Uudenvuodenaattona meillä oli vierailemassa Hirvelät, joiden 9-vuotiaasta Vilja-tytöstä on tullut Lilyn paras kaveri, Lily on ihan hullaantunut aina Viljan seurassa.

Joulupukki toi Canon EOS 1000D digijärkkärin, jota opettelen parhaillani käyttämään, Lily ja Samu malleinani :D

2194668.jpg